Söin äsken patonkia. Yrttipatonkia.

Tiedättehän, kun telkkarista tulee erilaisista kuulusista tyypeistä ohjelmia ja sit siel on ihmisiä, jotka kertoo omia muistojaan siitä tyypistä. Joskus kuvittelen, miten mun omat tutut kertoilee joskus kuudenkymmenen vuoden päästä kaikista hommista mitä mä puuhailen nyt. Se on kiva ajatus. Ihmiset puhuis musta ja muistelis... heheh. itserakkautta? xD

Mutta se on kiehtovaa. Ne hemmot, joitten kanssa olen nyt, mun kuoltuani kertovat asioita kolme kertaa vannhempina ja hymyilevät ja nauravat. Ja ne jotka näkee sen lähetyksen, oppii tuntemaan mut toisten muistoista vähän erilaisena kun mitä todelllisuus oikeasti oli.

Ja mä oon tietysti kuollu jotenkin jimi hendrix-elvis staililla jotenkin vähän traagisesti nuorempana kun ne kaikki muut.