olin romaniassa. filkkareissa. siel oli uus almodovar ja sillee, sen koko mestan siellä danube deltan jokisuistolla ja festarin omisti joku miljonääri joka kuljeskeli siellä taskuhaareminsa kanssa.

uh. siellä oli hienoa ruokaa, meillä oli hieno asumus. se paikka oli ihan USKOMATON. jokisuisto... paljon pelikaaneja, se oli luonnonsuojelualue. puita, vettä, ja se kylä ja tulcea. kaunista... kylässä niitten talojen pihoissa viiniköynnöksiä, kalkkunoita, kukkia, turkooseja ja keltaisia ja pinkkkejä aitoja... ortodoksikirkkoja. joo. siel oli tosi kuuma, mut ei se haitannu.

ja meri.

se oli mu kotini, se on. ne lämpimät, oikeasti valkopäiset isot aallot lyömässä kohti... olin KOTONA. KOTONA! tiedätkö miltä tuntuu olla kotona? ei se missä pitää tavaroitaan ja nukkuu ole koti. koti on joku asia, joka tuntuu heti niin oikealta, että on kuin ei muuta olisi koskaan ollutkaan. se haluaa sinut, se asia... ja se oli minulla vesi. kun menin valkoiselle, tyhjälle hiekkarannalle. en voinut vaan pysyä siitä erossa. se veti puoleensa kun magneetti. ja se vika ilta! se vika yö...

noh, meren takia keltapaitainen mut huomas.

oltiin vikana päivänä jokisuistolla veneessä, siel oli muitakin. ihan heti huomasin saksalaiseni. se näytti... niin. vilkaisin sitä aina välillä matkan aikana. mutta kun tuntiin sille pienellle särkkä-saarelle meren ja joen yhtymäkohdassa. ei ollut uikkaria, joten vaan kahlasin lanteita myöten veteen. en voinut sille mitää. niin lämmintä, koti.

kun olin vedessä, se jo vähän katto mua. palvoin sitä merta, ja se varmaan näky.

kun oltiin veneessä, se jo ihan tuijotti mua. oikeesti tuijoti! okei, mulla oli käsivarret ja kaula paljainna, mutta kuitenkin, ei se siitä voinut vaan johtua. (siellä musta rtykättiin. ne piti mua kauniina ja...) katsoin sitä kans, hymyiltiin. kuuntelin kun se puhu. se oli kiltti. sillä oli kaunis hymy. ja nauru.

se vähän laantu loppua kohedn. mutta kuitenkin.

ja loppu päivä menikin niin sttalkkerin tunnelmissa. paitsi että tällä kertaa en stalkannu, ja se tykkäs musta. MUSTA?!

Lounaalla se istu mun viereen. samaan pöytään. kerto asioistaan, että oli koulussa vielä ja opintomatkalla romaniassa ja oli kiinnostunut elokuvasta ja aikoi opiskella ohjaajaksi. se oli tosi kaunis. ja kiltti! ja ujo! ja kauniit hampaat.

illalla, kun oltiin rannalla ja palvoin taas vettä, se tuli taas istumaan mun viereen... katottiin merta kai molemmat. ei juuri puhuttu, pari lausetta merestä.

siellä oli paljon tähtiä. ja mentiin hevosrattailla pimeässä tähtien alla. (siis ei minä ja keltapaitainen, mutta kuitenkin.)

viimeinen hymy jonka sain... viimeinen silmäys hienoon hahmoon, jonka sukuimeä en edes tiedä. etunimi on mun, en kerro sitä.mutta sain velmun hymyn. se oli velmu. todella velmu.

no, ehkä kohdataan joskus.

mutta miron suhteen tunteet on vähän laantunu. en toivottavasti niin pinnalinen kuin sen takia voisi luulla. mutta nyt... kun keltapaitainen berliiniläinen oli niin kiltti, ja miro... se on sellanen jätkä. sellanen esittäjä. sellanen ei niin kiltti. varmaankaan. ei enää niin paljoa houkuta, ja hyvä niin. i'm glad that my obsession left. i'm free.

 

ja nyt.. olen säälittävä. nuuhkin niitä vaatteita, joissa on vielä senn paikan tuoksu. katson suomen sameammalle taivaalle, itken mielessäni... olen sentimentaalinen ja yliromanttinen. ja inhoan suomea.

tänään olin koulussa. jaa-a. samaa paskaa, vaikka ihan kiva kun saa nyt tehdä kunnolla töitä tänä vuonna. rankka lukujärjestys. hyvä niin.

illan kunnolla sentimentaalinen osuus :

pelkään pimeää. pelkään pimeää,joka repii sieluani riekaleiksi. sielu-sieni parka. liikaa riepoteltu. haluan pois pimeän tieltä... pimeä on sielunraiskaaja.

loppu.

olen sieni. kuin sieni. herkkä. muutun koko ajan, kaikki mitä tapahtuu muuttaa minua. imen ja muutun. se on ihanaa, rakastan olla sieni.

muutokseni tänä kesänä(siis ne isoommat): ensin leiri, sitten pienempi sen bulimiasekoilun jälkeen, sitten punkrock ah-rakastan-melvinsiä-minusta-tulee-kuin-courtney-love-vaikka-vihaan-sitä-muijaa-muutos,

ja nyt jokisuisto.

sienillä on rankkaa. sielusientä riepotellaan, muutokset usein sattuu.